perjantai 30. maaliskuuta 2018

Mary Lou Manizer (The Balm)

Heips!

Kävin miettimään että olenkohan koskaan postannut teille mun toisesta lemppari highlightistä? En ole tainnut.


Tässä se kuitenkin on. The Balmin ihana Mary Lou Manizer highlighter, joka on varmasti tuttu monista blogeista. Tää on vaan niin hyvä.

Ostin tämän itsekin sen vuoksi että näin tätä hehkutettavan useissa blogeissa. Tämä on siis puuterituote jota voi käyttää luomivärinä ja korostuspuuterina. Cocopandan sivuilla neuvovat että tätä voi levittää koko kasvoille ennen illanviettoa, mutta en haluaisi näyttää discopallolta sillä se on epäilemättä efekti jonka tällä saa siinä tapauksessa aikaan :D


Puuteri selkeästi kallistuu enemmän kellertävään/kullanhohteiseen sävyyn iholla. Tällä saa halutessaan todella näyttävän efektin ja huolellinen häivytys on kyllä erittäin tärkeää. Laitan tätä usein työpäivinäkin (silloin kun jaksan meikata) iholle väriä ja hehkua tuomaan.

Tämä highlighter on sellainen jonka uskaltaisin ostaa miltei kenelle tahansa highlightereitä käyttävälle lahjaksi, sillä uskon tämän sopivan todella monelle ihonsävylle.


Tuossa on iholle swatchattu muutaman kerran sipaisu tätä kyseistä highlighteriä. On se vaan hurjan kaunis, ja todella kaiken hehkutuksen ja rahan arvoinen.
Cocopandalla tämä löytyy hintaan 15e, näyttäisi olevan alennuksessa! Ostaisin muuten mutta tuote on niin riittoisaa runsaasta käytöstä huolimatta että jää nyt hyllyyn :)

-Laura-

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Pip Box tammikuu 2018

Moikka kaikille!

Ja pahoittelut ihan älytöntä postaustaukoa. Mulla oli jonkinlainen kosmetiikkamasennus meneillään, käytin kosmetiikkatuotteista lähinnä kasvopesua, kasvovoidetta ja ripsiväriä miltei kuukauden ajan. Jostain syystä ihon hoito ja itsensä laittaminen ei kiinnostanut lainkaan. Eikä oikeastaan mikään muukaan. Nyt hieman kun aloin taas virkistyä ja palata ennalleni niin päätin palata bloginkin pariin. :) Edes loppuneita en ole jaksanut lajitella, olen ne kyllä säästänyt.. Mutta jossain vaiheessa laitan eetteriin 3 kuukauden loppuneet tuotteet.

Mutta no nyt tammikuun Pip Boxin pariin :)


Pakollinen aloituskuva.


Kuvassa on kaikki muut paitsi mukana tullut karkkipussi (syöty :D)

Tällä kertaa boksista löytyi arganöljyä, luomiväri, huulipuna, kasvonaamio, päivävoide ja sivellin.


Akamutin kasvonaamio on jauhemaisessa muodossa joka tuoksuu suklaalle ja vaahtokarkille. Tämä on sellainen johon sekoitetaan vesi. Akamuti on pieni yritys jossa tuotteet valmistetaan alusta lähtien itse. Tuotteet eivät sisällä säilöntäaineita tai mitään ylimääräistä. Sisältää kaakaota, ruusua, punaista savea ja vaahtokarkkia! :D Hinta on vain 3£.

Oma kommentti: Aivan huikea tarina tuotteen takana. Jos tuote on hyvä niin ehdottomasti aion tutustua Akamutiin merkkinä paremmin. Todella hienoa että jokainen tuote on tehty alusta lähtien itse mutta silti hinnat ovat maltilliset ja edulliset. Jos etsisin joululahjaideaa, niin tässä todella olisi potentiaalinen sellainen.


Tässä putelissa ainesosana on yksinkertaisesti kylmäpuristettu arganöljy. Tätä voi käyttää niin kasvoille, hiuksille kuin kropallekin. Hinta on 1.50£ eli aivan todella edullinen.

Oma kommentti: Mulla on jonkinlainen katastrofi meneillään öljyjen kanssa kun olen niin huono niitä käyttämään. Tämä tulee varmaan käyttöön jossain vaiheessa mutta menee nyt kaappiin odottelemaan.


Kyseessä on Medusa's merkkisen lafkan huulipuna, "lip tint", whatsoever. Jättää mattaisen pinnan huuliin. Maksaa 9.99£.

Oma kommentti: Taidan laittaa tämän suoraan eteenpäin jollekulle jolla voisi olla tälle käyttöä. Mielelläni olisin ottanut tämän jossain toisessa värissä kuin tälläisessä kalman nudessa. Tämä sävy tuskin sopii mulle yhtään. Medusa's makeupin sivut olivat todella herkullisen näköiset ja sieltä löytyi tosi paljon mielenkiintoisia tuotteita jotka olisin huolinut ennemmin kuin tämän värin.


Johnny Concert Glamourin luomiväri on ihanan pastellinen. Hinta on 6.50£ yksittäisellä napilla. Vegaaninen. Myös mukana tullut sivellin on kyseiseltä merkiltä, unohtui kuvata yksittäin.

Oma kommentti: Ihan uppo-outo merkki. Eksyin ihmettelemään tätä merkin nettisivuille. Tästä tulee mieleen jonkinlainen "luksus", pakkaukset näyttävät selektiivisen kosmetiikan pakkauksilta mutta firma itse painottaa tuotteiden vegaanisuutta, luonnollisuutta ja sitä että eivät sisältäisi mitään myrkyllisiä kemikaaleja. Tiedä siitä sitten mutta tämä luomiväri on tosi nätti, voisi kuvitella että voisi käyttää myös vaikka poskipunana?


Boksin mielenkiintoisin tuote oli päivävoide joka sisältää lehtikaalia(!). Kyseessä on kosteuttava ja ihon raikkaan näköiseksi tekevä päivävoide. Vegaaninen. Hinta 14.90£.

Oma kommentti: Lehtikaalia sisältävä päivävoide on kyllä ehdottomasti mielenkiintoisin tuote jonka otan käyttöön aikoihin. Voide vaikuttaa todella hyvältä, ja kävin tutustumassa jo merkin nettisivuihin ja voisin tutustua muihinkin tuotteisiin! Apua. Menee odottelemaan päivävoide jonoon, ehdin ostaa jo yhden ennen kuin tiesin tämän tulevan boksista...

Tuotteiden yhteenlaskettu arvo on 49.50£ joka on mun mielestä aika hyvä ja sai todella vastinetta rahoilleen! Tosi kiva että tästä löytyi paljon uusia merkkejä, joihin perehtyä. Uskon että palaan tämän postauksen pariin sitten kun on aika miettiä läheisille taas joululahjoja...

-Laura-

torstai 15. helmikuuta 2018

Le sérum visage (Avril)

Heips!

Jokin aika sitten tilasin testiin Avrilin tuotteita. Tänään puhun teille seerumista, joka ei todella sopinut mun iholle lainkaan.


Seerumi lupaa tehdä kasvoista pehmeät ja ravita ihoa sekä estää ihoa ikääntymästä. Sisältää mm. tattarivahaa, aloe veraa, kahviuutetta ja merileväuutetta. Tuotteen kehutaan sopivan kiireisiin aamuihin, koska sen tulisi imeytyä nopeasti ja sen päälle pitäisi saada meikattua nopeasti.

Niinpä, no, omia aamujani tämä on lähinnä hidastanut. Tämän päälle en saa nimittäin meikattua en millään. Olen yrittänyt kokeilla tätä yksinään, öljyn päälle, kosteusvoiteen alle, päivävoiteen alle, jopa yövoiteen alle mutta aina kun levitän tämän päälle meikkivoiteen niin tämä alkaa rullautumaan pois kasvoista joten meikki on tietenkin pakko pestä pois. Nyt olen luovuttanut tämän kanssa, taitaa joutaa pelkästään yökäyttöön kunhan edellinen kasvoöljy loppuu.

Sinänsä tässä on totta se, että tämä imeytyy nopeasti. Tämä olisi todella hyvä meikin alle jos tosiaan ei lähtisi rullaantumaan. Tämän kanssa melkein saa olla tarkkana sillä tämä tuntuu kuivahtavan heti kun tämä koskeekin ihoa :D

Seerumi ei ärsytä ihoa ja se tuntuu napakoittavan ihoa. En suosittelisi tätä kuivaihoiselle, koska mielestäni tämä ei mitenkään hurjasti kosteuta.

Hinta esimerkiksi Greendealilla on 10,95e.

lauantai 10. helmikuuta 2018

Kiukuttelevalle talvi-iholle: Dermosil kaura tuotteet

Moikka!

Ihoni kiukkuaa vieläkin vaikka ulkomailta paluusta on jo melkein kaksi viikkoa. Iho on kuiva ja se kuoriutuu. Tähän lisäksi vielä kuivat pakkaset, niin katastrofi on taattu. Mutta tiesin kaapista löytäväni oivan pelastajakaksikon tähän ongelmaan ja korkkasinkin ne hetimiten :)


Sain Dermosilin Kaura suihkuvoiteen ja vartalovoin anopilta joululahjaksi nyt jouluna. Mietin itsekseni että mahtavatko nämä olla kuinka tylsiä tuotteita, sillä kauran tuoksun miellän jostain syystä tylsäksi tuoksuksi? Mietin myös tällöin että onkohan vartalovoi liian tuhtia.

Kun avasin kaura suihkuvoiteen ja nuuhkaisin, niin ihastuin heti! Kyseessä on ihanan pehmeän ja lempeän tuoksuinen kaura, ei lainkaan "tylsä" tai tunkkainen. Suihkuvoiteen koostumus on ihanan pehmeää ja se on riittoisaa, pienikin määrä riittää. Pumppupullo on kätevä, 1 pumppaus tuo sopivan määrän tuotetta kämmenelle. Suihkuvoide ei ärsytä ihoa yhtään ja se liukuu iholla helposti. Ihon peseminen tällä on kyllä ilo. Kaiken tietysti viimeistelee tuo ihana rentouttava tuoksu :)

Vartalovoi on nimensä mukaan voita. Kuitenkin voiteen koostumus on pehmeää ja sitä saa helposti spaattelilla napattua purkista. Voita täytyy hieman työstää iholle, jotta se imeytyy. Koostumus on todella ravitsevaa ja tekee ihon pehmeäksi. Voissa on samanlainen tuoksu kun suihkuvoiteessa ja näitä on ihana käyttää kombona ennen kuin käy nukkumaan.

Näillä saa todella hyvin taltutettua kuoriutuvan ihon kutinan ja epämukavan fiiliksen. Suosittelen erityisesti kuivalle ja herkälle iholle näitä.

Dermosilin sivuilla suihkuvoiteen hinta on 7e ja vartalovoin hinta 7.90e. Maanantaina alkavat Dermosilin kampanjapäivät, katsoin että ainakin kaura kuorintavoide ja käsisaippua olisivat alennuksessa, saattaapa olla että tilaan testiin. :)

-Laura-

tiistai 30. tammikuuta 2018

After Sun (Alga Maris)

Moikka kaikille!

Nyt on häämatkalta palattu ja sydäntä hieman puristaa katsoa kuvan näkymiä.. Miten voikin olla niin ikävä takaisin reissuun? Noh, kotonakin on ihan mukava olla. Ajattelin näin ajankohtaisesti (köh..) pureutua tammikuun lopulla after sun voiteeseen. Noh, jos eetterissä on paikalla muita reissuun lähtijöitä niin mulla on suositella hyvää cruelty-free aftersunia joka oli korvaamaton apu mulle lomalla.


Kyseessä on siis Alga Mariksen after sun emulsio. Sisältää luomu aloe veraa, ruskean levän uutetta sekä sheavoita. Emulsiossa on myös patentoitua alga gorrie -yhdistettä, joka on punalevästä uutettu antioksidantti. Kaikkinensa emulsio rauhoittaa ihoa, vähentää punaisuutta, lukitsee kosteutta, sekä tämä aiemmin mainittu patentoitu yhdiste estää auringon valon aiheuttamia ihovaurioita neutralisoimalla vapaita radikaaleja. Tuoksuu miedosti kookokselta. Sopii sekä kasvoille että vartalolle. Vegaaninen.

Mainitsin siis että tämä tuote pelasti lomani, sekä myös aviomieheni loman. Kolmanneksi viimeisenä päivänä karibian aurinko yllätti aurinkotuoliin nukahtajat, ja seurauksena oli todella paha palaminen, erityisesti itselläni. Nyt, miltei viikko palamisesta, ihoni on edelleen todella herkkä ja punoittaa edelleen ja nyt alkaa jo hieman kuoriutua. Iho paloi niin pahasti isolta alueelta että mietin, pitäisikö minun hakeutua lääkäriin. Loput lomapäivät menikin niin että peitin ihoni vaatteilla ja välttelin aurinkoa. Iho oli palanut niin että siinä oli myös vesikelloja.

Emulsion koostumus on ohuehkoa fluidia. Ohuisuudestaan huolimatta se on todella täyteläistä ja kosteuttavaa. Tämä myös levittyy iholle todella hyvin ja imeytyy hyvin. Huomasin, että hyvä imeytyvyys on erityisen tärkeää tämäntyyppisellä tuotteella, kun sitä helkkarin kipeää ihoa ei tee mieli koskea koska myös nukkuminen teki pahaa... Oli myös mukava kun tuote imeytyi ihoon eikä vaatteisiin tai petivaatteisiin.
Tämä ei kirveltänyt eikä ärsyttänyt ihoa lainkaan. Tuote myös kevyesti tuntui iholla viilentävältä joka sopi erityisen hyvin punaiselle ja kirvelevälle iholle.
Myöskin kookoksen tuoksu oli niin mieto, että se ei häirinnyt minua. En pidä kookoksesta lainkaan.
Emulsio jätti ihon pinnalle hieman nahkean tunteen mutta ei lainkaan häiritsevää sellaista.
Emulsio tuntui vielä iholla, kun kävi suihkussa (auts..) joten selkeästi imeytynyt tuntu pysyi iholla pitkään. Tämä tuntui myös kasvoilla miellyttävältä ja öisin levitin tätä kasvoille yövoiteen sijasta.

Emulsion mainitaan olevan riittoisa, mutta toisaalta käytettiin tämä miehen kanssa n. viikossa miltei loppuun. Toki hölvättiin tätä enemmän kuin laki salliikaan, mutta toisaalta niiden polttamien kanssa ei viittinyt kitsastella.

Maksaa esimerkiksi House Of Organicin sivuilla 19,90e. Jos etsit hyvää cruelty free aftersunia niin tässä erinomainen ja suositeltava vaihtoehto.

torstai 11. tammikuuta 2018

Vuoden 2017 loppuneet

Noniin.. Pidelkääs hatuistanne kiinni ja valmistautukaan kuluttamaan takapuoli-lihaksia, sillä nyt tulee eetteriin vuoden 2017 loppuneet.


Koko kasa. Onhan tuossa aivan järjetön määrä roskaa yhden ihmisen käytettäväksi. Aion kyllä kierrättää kaikki pakkaukset niin hyvin kuin vain pystyy.


Nestesaippuioita loppui yhteensä 10 kpl. Olen kyllä huomaavinani että tästä ainakin yksi saippua puuttuu joka on vähän erikoisempi. Ensi vuoden loppuneisiin en perus saippuoita enää kasaa, ehkä joitakin erikoisia sitten.


Shampoota loppui yhteensä 6 kpl. Jotenkin hauskalta tuntuu, että olen ostanut vain yhden ns perusshampoon, kaikki muut ovat värishampoita. Tässä näkyy hyvin se, miten paljon keskityn hiuksissa niihin tiettyihin tuotteisiin.


Punaisille hiuksille tarkoitettuja hiusnaamioita loppui 8 kpl.


Ns. perushoitoaineita loppui 6 kpl. Näitä meneekin enemmän, koska sekoittelen aina näitä noihin värillisiin naamioihin.


Kuivashampoota loppui 3 kpl. Tänä vuonna olen selkeästi panostanut kuivashampoiden käyttöön koska olen säästellyt hiusväriä.


Hiuslakkoja loppui 3 kpl. Valitettavasti nämä eivät ole Cruelty Free, kun ovat löytyneet kaapin pohjilta ja olen käyttänyt jemmoja pois.


Lämpösuojia kului yhteensä 2 kpl.


Kasvoputsareita loppui yhteensä 11 kpl. 


Suihkugeelejä kului 9 kpl. Heh, mulla taitaa olla jemmassa jo seuraavankin vuoden suihkugeelit :D


Silmämeikin puhdistusainetta kului 1 kpl. Puhdistan nykyisin kaikki meikkini misellivesillä joten näitä ei tule enää hankittua.


Kasvovesiä kului 3 kpl.


Myös misellivesiä kului 3 kpl.


Kasvoseerumeita kului 5 kpl. Aika hyvä kun tajusin näiden merkityksen vasta viime vuonna.


Yövoiteita loppui 5 kpl.


Päivävoiteita yksi yövoiteita enemmän, 6 kpl.


Kasvojen kuorintaan kului kuorintoja 4 kpl.


Kasvonaamioita käytin naurettavan vähän, kun koko vuonna niitä loppui vain 1 kpl + 2 kertapakkausta.


Silmänympärysvoiteita kului 2 kpl.


Jalkavoiteita kului 2 kpl.


Deodorantteja kului 3kpl, joskin mulla on nyt avattuna niitä toiset 3 kpl...


Huulirasvoja loppui vain 1 kpl. Tämä ei kuitenkaan ole yllätys, sillä hävitän aina kaikki huulirasvani.


Vartalovoiteita loppui 3 kpl, ja monitoimivoiteita 1 kpl.


Meikkivoiteen pohjustajia loppui 2 kpl, ja silmämeikin pohjustusainetta loppui 1 kpl.


Meikkivoiteita loppui 5 kpl.


Paremmille metsästysmaille lähti ripsivärejä 3 kpl.


Sekalaisia meikkejä loppui puuteri 1 kpl, nestemäinen eyeliner 1 kpl, valopisarat -highlight 1 kpl, Alima Puren highlight 1 kpl.


Lopuksi täysin sekalainen seurakunta. Kynsilakan poistoainetta loppui 1 kpl, suolasuihkeita 1 kpl, kasvosuihkeita 1 kpl, käsivoiteita 1 kpl.

Yhteensä loppuneita tuotteita oli 116 kpl.

Oli todella valaisevaa jaksaa kerätä koko vuoden putelit, vaikka välillä mietin onko siinä järkeä. Selkeästi mulla on hyvin hanskassa kasvojen hoito ja suihkugeeliasiat, sekä hiusten hoito mutta todella paljon enemmän voisin panostaa vartalon ja jalkojen hoitoon.

Mietin myös sitä, kuinka paljon olenkaan ostanut uusia meikkejä tämän vuoden aikana ja kuinka vähän saan niitä vuoden aikana kulutettua loppuun?

Nyt, vuonna 2018 lupaan käyttää enemmän minulla jo olevia meikkejä pois ennen kuin törsään uusiin. Lupaan myös panostaa enemmän vartalon hoitoon.

Jaksoiko kukaan lukea?

lauantai 6. tammikuuta 2018

Joulukuun loppuneet

Moikka!

Nyt esittelyssä joulukuun loppuneet. Kuten olen ehkä jo aiemmin sanonut, niin perjantaina lähdetään miehen kanssa Meksikoon häämatkalle, joten postauksia ei kuulu muutamaan viikkoon. Katsotaan jos ehtisin tehdä muutamia ajastettuja postauksia, mutta työtahti on kyllä hurjan tiivis ennen lomaa..


Aika kiva määrä loppuneita. :) Ja kiva kun loppui usein aika harvakseltaan tyhjiksi jääviä tuotteita.


LV:n kasvovoide oli mulla tosiaan matkakäytössä, mutta jossain vaiheessa otin sen ihan päivittäiseen käyttöön. Hinta-laatusuhteeltaan oikein oiva voide, tätä on helppo käyttää kosteuttavan öljyn kanssa yövoiteena ja napakan seerumin kanssa päivävoiteena. Helppo meikata päälle. Uskon, että tulen ostamaan uudelleen.

Herbinan kuorintavoide oli mulla myös matkakäytössä mutta siirsin senkin ihan normi kuorintakäyttöön. Tykkäsin tästä kuorinnasta, kuorivat rakeet on aika isoja ja käytin tätä silloin kun halusin raapivampaa kuorintaa. Kyllä, voisin ostaa tätäkin uudelleen.

Herbinan kasvovoide sopii myös päivä- sekä yökäyttöön. Ennemmin pidin tästä yökäytössä koska tämä on tosiaan aika kosteuttava sisältämiensä öljyjen vuoksi. Menee kuitenkin päiväkäytössä erityisesti nyt talvella kun iho on kuiva. Ostin tätä jo uuden putelon kun oli alennuksissa.


LV:n hoitsikka on tuttu juttu, tätä tulen ostamaan lisääkin mutta tosin myöhemmin, sillä bongailin Sokoksen alennuksista ison putelon erään toisen firman hoitsikkaa, joka on nyt käytössä. Kyllästyin ehkä tähän siinä suhteessa kun tätä sai koko ajan olla ostamassa lisää, kaipasin vaihteluksi ehkä jotakin riittoisampaa.

Avrilin putsarista mun piti kirjoittaa, mutta näköjään en kirjoittanut. En pitänyt tästä, enkä tule ostamaan uudelleen. Koostumus oli ihan liian luirua ja sitä tuli ihan liikaa käytettyä. Pullon suuaukko oli hölmö ja vaikeakäyttöinen, kuten kuvasta huomaa olin joutunut korjaamaan sitä teipillä koska se ei vain yksinkertaisesti pysynyt kiinni. Ei oikein putsannut meikkejäkään. Jos jotakin pitää tästä sanoa, niin oli kyllä hellävarainen kasvoille, ei aiheuttanut lainkaan punoitusta. En osta uudelleen.

Gunryn saippua, again..


Lumenen Instant Luminizer valotipoista kirjoittelinkin jo täällä, vielä en ole uutta ostanut kun en ole alennuksista löytänyt mutta hankin kyllä uudelleen.

Lumenen Blur meikkivoide on nyt meikkivoide joka on mulla käytössä ollut jo pitemmän aikaa, sekoittelin tähän tosiaan nuita valotippoja ja sitten hieman tummempaa meikkivoidetta sekaa. Uusi jo ostettukin.

Logonan yövoide harmittaa, siinä suhteessa että en tästä ehtinyt kirjoitella. Oli kuitenkin todella hyvä ja miellyttävä yövoide. Tuoksui ihanan ruusuisalta ja oli sametinpehmeä. Voisimpa ostaa uudelleenkin, ehkä jos löydän alesta.


Rainbowin kynsilakanpoistoaine on kestänyt ikuisuuksia, mulla tulee niin harvoin lakattua kynsiä. Tämä oli kuitenkin ihan hyvä poistoaine ja muistaakseni aika halpa, eläinkokeeton tuskin on?

Dermosilin kuivashampoo oli jäätävää kuraa. En osta uudelleen. Täällä aiheesta enemmän.

-Laura-