keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Joululahjaksi Dermosilia

Hei kaikille,
tänään esittelen joululahjaksi saamaani kosmetiikkaa jota siis ei ole kuin kahden putelin verran. :D
Sain joululahjaksi paljon kaikkea muuta kivaa ja tarpeellista, toisaalta olen iloinen siitä että en paljon kosmetiikkaa saanut, koska pystyn itse tekemään eläinkokeettomia valintoja.
Hauskaa on, että itse ostin toiselle ystävälleni tämmöisen samanlaisen lahjapakkauksen lahjaksi koska se oli mielestäni niin kaunis, mutta sainkin itse tälläisen myös takaisin :D Ei haittaa!


Kyseessä on siis Dermosilin Blossom suihkugeeli ja vartalovoide. Tuotteet tuoksuvat omenankukille. Dermosilin sivuston mukaan kyseessä on hypo parfum tuoksu, mutta mielestäni tuoksu on aika voimakas erityisesti suihkugeelissä eikä varmaan sovi sellaisille, jotka voimakkaita tuoksuja vierastavat. Itse pidän suihkugeelin tuoksusta kovasti, se on aika kesäinen ja pirteä.
Hieman minua arvelluttaa, että miten tuo body lotionin tuoksu käyttäytyy ja muuntuu iholla, sillä pullosta tuoksuteltuna se tuoksuu hieman kitkerältä, kuitenkin siis ihan hyvältä, mutta jos se muuttuu iholla yhtään kitkerämmäksi niin tätä vartalovoidetta on siinä tapauksessa aika haastava käyttää. Mutta se jää nähtäväksi kun saan käyteltyä niin suihkareita kun vartalovoiteitakin jemmasta pois, niin otan sitten käyttöön ja käyttökokemusten kanssa palaan myöhemmin.
Jos en ihan väärin muista, niin lahjapakkauksen hinta oli noin 10 euron luokkaa.
Palailen myöhemmin joulukuun loppuneiden tuotteiden kanssa, ja johan se alkaa olla pian sekin aika kuusta, eli Jolie Boxin tulo ;)

-Laura-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti