sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Lähde misellivesi (Lumene)


Hei kaikille,
taas Lumenea, heh.. Minkäs sille voi kun on kyseiseltä merkiltä löytynyt monta luottotuotetta!
Tänään kuitenkin käsittelyssä misellivesi.


Lumene Lähde misellivesi lupaa poistaa kasvo-,silmä- ja huulimeikin sekä näiden lisäksi myös epäpuhtaudet, ja jättää iho raikkaan ja säteilevän näköiseksi. Sisältää lähdevettä sekä koivun mahlaa. Hajusteeton.

Edellisen miselliveden loppuessa päätin ottaa testiin tämän Lumenen version. Ostin suoraan ison putelin, koska misellinvettähän kuluu aina. Olen nyt käyttänyt tätä n.kuukauden (kuva on vanhempi, tuotetta on kulunut jo paljon enemmän) ja olen kyllä ollut todella tyytyväinen.

Lumenen misellinvesi ei vaahtoudu! Vaahtoutuminen misellinvesissä ja kasvovesissä on ominaisuus jota en voi sietää, ja tämä ei sitä tee onneksi.

Misellivesi ei ärsytä ainakaan omaa ihoani. Tällä on myös helppo puhdistaa silmämeikit, tämä ei kirvellä silmissäkään. Meikit tällä lähtevät yleisesti ottaen helposti, minulla on vedenkestävää ripsiväriä ja saan ripset puhtaaksi hyvin. Tiukasti tarttuvat mattahuulipunat taas ovat aivan oma lukunsa. niitä en saanut yhdellä kertaa pois vaan useampi vanulappu misellivesineen piti niihin käyttää.
Myös kasvovetenä tuote toimii hyvin.

Tuote lupaa poistaa epäpuhtaudet. En tiedä onko osansa aloitetulla lääkityksellä vai tällä, mutta akne on rauhoittunut huomattavasti ja näppylärykelmä ei ole aktiivisesti tulehtunut. Tämä tuote on ainakin mielestäni auttanut tilanteen pysymistä hyvänä.


Ihon jättämisestä "säteilevän raikkaaksi" tätä ominaisuutta en ole ainakaan itselläni huomannut :D

Hinta esimerkiksi Sokoksen verkkokaupassa on 500ml / 15.90e.

-Laura-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti