sunnuntai 20. elokuuta 2017

Heinäkuun loppuneet

Moikka kaikille.

Niin minä kuten varmasti kaikki olemme olleet järkyttyneitä Turun tapahtumista. Tästä syystä vietin blogitaukoa. Mielessä oli paljon muuta kuin kosmetiikka.
Nyt olen pyrkinyt palaamaan jo bloginkin pariin.

Tänään olisi taas luvassa roskapostia.


Jälleen loppuneiden saldo oli aika pieni, mutta selkeästi viime kuukausien vähäiset loppuneet näkyvät nyt elokuun loppuneissa, niistä sitten toki elokuun jälkeen lisää. :)

Dermosilin Facial Wash on erinomainen perusputsari normaalille & sekaiholle. Ostan tämän tuotteen tasaisin väliajoin aina uudelleen. Enemmän kyseisestä tuotteesta voit lukea halutessasi täältä.

Kuinka ollakaan, myös Laveran Basis Sensitiv Cleansing Gel on mulla käytössä jo toista kertaa. :D Ihastuin tähän niin kovasti ensimmäisellä kerralla, että hankin uudelleen. Itselläni tämä jollain tavalla rauhoitti ihoa jolloin finnien määrä väheni. Höpinää tästä tuotteesta voit lukea täältä.

Noh, Gunryä.. Ei muuta sanottavaa. Hyvä on. :D

Iroisien päivävoide oli ihan kiva tuttavuus, mutta en ihastunut niin että hankkisin uusiksikaan. Toki hankintaa hieman jarruttelee myös 45 euron hinta :D Tuote oli ihan ok, mutta melkein 50e hipovan hintaisen tuotteen soisi olevan hieman enemmän kuin ok. Tuotteesta enemmän täältä.

Sephoran Lotus mask oli ensimmäinen kangaskasvonaamio, jonka käytin ikinä. En ihastunut tähän kangassysteemiin sillä niljakas limainen kangas joka lätkäistään kasvoille on hieman ällöttävä. En pitänyt kyllä itse naamiostakaan, sillä se sai kasvojen ihon nahkeaksi ja tahmaiseksi. Mitään hyötyjä en naamassani huomannut. Tämän Cruelty-Free status on epäselvä. Tämä oli tuliainen kaverilta ulkomailta, itse tuskin tulen tätä uudestaan koskaan hankkimaan.

Noniin, lyhyestä virsi kaunis!

-Laura-

2 kommenttia:

  1. Hip hei, on sentään joku toinenkin, joka ei ole liittynyt kangasnaamioiden fanikuntaan;) Mun mielestä kans sellainen märkä, niljakas ja kylmä rätti kasvoilla ei houkuttele erityisemmin. Välillä yritän urheasti käyttää sellaisia, joita ei tarvitse pitää kuin noin 15-20 min. ihan vaan siinä toivossa, että ne tekisivät suuren ihmeen kasvoilleni;)

    VastaaPoista
  2. Heh, kuulostaa niin tutulle! :D En tiedä olisiko se vain tottumiskysymys, mutta kyllä voin rehellisesti sanoa että kangasnaamiot ei ainakaan nyt tunnu mun jutulta :'D Jotenkin se vain tuntuu niin epäkäytännölliseltä:D

    VastaaPoista