Moikka!
Pahoittelen aluksi ihan kamalan huonoa kuvaa... On uskomattoman vaikeaa saada otettua fiksuja kuvia kun on kolmivuorotyössä ja vapaapäivinä mielessä on ihan muita juttuja kuin blogi.
Loppuneiden saldo oli tosi pieni, jotenkin blogitauon aikana ei kosmetiikkakaan jaksanut samalla tavalla kiinnostaa.
Lv:n kosteusemulsio oli todella mainio rasva johon voisin palatakin joskus. Olen vain luokattoman huono käyttämään mitään kosteusvoiteita mutta ihme kyllä sain tämän putelon kulutettua hitaasti mutta varmasti.
Dermosilin lime suihkugeeli oli tosi piristävä ruiske talven ja syksyn keskelle, vaikka mulla aika kauan kestikin tämä käyttää loppuun. Osasyynsä on varmasti sillä että suihkugeelihyllyllä on mistä valita. Varmasti ostan uudelleen Dermosilin suihkugeelejä, mutta tuskinpa juuri tätä limen tuoksuista.
Wellan hiuslakka on vielä jäämiä siltä ajalta kun en käyttänyt cruelty free kosmetiikkaa. En tätä siis enää ostaisi mutta käytin loppuun kun löysin.
Color Mask Red x 2 ja uusi on jo avattu....
Laveran Basis Sensitive huulirasva oli sellainen josta en ihan liiemmin välittänyt, mutta varmaan toinen ellei jopa ensimmäinen huulirasva jonka käytin tänä vuonna loppuun (!). Yleensä hävitän kaikki huulirasvat, tänäkin vuonna niitä on pyörinyt lähemmäs 10 mun laukuissa mutta en osaa jumaliste niistä huolehtia. No, tuli käytettyä mutta tuskin ostan uudelleen. Jos haluaa, niin enemmän voi lukea tästä.
Absolutionin seerumi oli todella vaivaton ja mukava käyttää ja tuoksui ihanalta. Tätä jäin jopa kaipaamaan, en tiedä, voisin ostaa uudelleenkin. Enemmän höpinää tuotteesta täältä.
-Laura-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti