Hei kaikille, nyt käsittelyssä ihanan piparminttuinen Flow kosmetiikan jalkavoide.
Flow kosmetiikan jalkavoide lupaa kosteuttaa ja hoitaa kuivaa ihoa. Voide sisältää piparminttua joka viilentää, raikastaa ja virkistää, sekä sypressiä, joka vähentää turvotusta. Flow kosmetiikan sivujen mukaan tuotetta voi halutessaan käyttää myös käsien tehohoitona.
Tämän tuotteen sain viime vuoden lokakuun Jolie Boxista. Otin tämän käyttööni edellisen jalkavoiteen loputtua. Olen tätä useamman viikon nyt käyttänyt, joten nyt voin tästä muutaman sanasen sanoa.
Minulle oli yllätys että tämä jalkavoide oli kiinteässä, lohkeavassa muodossa :D Voide on aika kovaa ja jonkin verran "kokkaremaista" ja iholle levitettäessä se sulaa, ei heti mutta suhteellisen nopeasti. Koostumus iholle hierottuna muuttuu öljymäiseksi. "Kokkaremaisuus" vaikeuttaa levittämistä, kun tuntuu että voiteen huituloita on pitkin lattioita. En myöskään oikein pidä tuotetunnusta, jonka tämä tuote jaloille jättää. Epäilisin, että samanlainen tuntu jäisi kun kaivaisin kaapista oliiviöljyä ja rasvaisin jalkani sillä.
Jalkavoide ei kovin riittoisaa ole, ja mielestäni tätä voidetta joutuu ottamaan aika ison lohkaisun, että saa molemmat jalat rasvattua. En myöskään pidä tästä pakkausmuodosta, mielestäni tämä on aika epähygieeninen vaikka totta kai rasvaa tulee otettua spaattelilla.
Hyvä puoli tässä jalkavoiteessa on todella kaunis pakkaus ja todella hyvä tuoksu. Harmi, että ne eivät ainakaan itselleni riitä. En varmasti tule ostamaan itselleni uudestaan, olen tyytyväinen kun saan tämän jossain vaiheessa käytettyä pois.
25ml kokoisen pakkauksen hinta on Flow kosmetiikan omassa nettikaupassa 7,80e.
-Laura-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti