perjantai 1. syyskuuta 2017

Granaattiomena & Q10 päivävoide (Logona)

Nyt on ehkä löytynyt kuluneen vuoden lemppari kasvovoide päivittäiseen käyttöön.


Logona oli minulle entuudestaan tuntematon merkki. Logonan tuotteita tuli hamstrattua paljon Natural Goods Companyn ystävämyynneistä, sillä ne olivat hyvässä alennuksessa. Sanottava on, että odotukset tuotteita kohtaan eivät olleet korkeita, mutta ainakin tämä päivävoide on yllättänyt minut positiivisesti.

Logona kotoisin Saksasta, ja kaikki Logonan tuotteet kehitetään ja valmistetaan Saksassa. Logonan tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa, ja raaka-aineina käytetään mm. kasviöljyjä, yrttiuutteita, kukkavesiä, vahoja ja rasvoja. Tuoteperheestä löytyy kaikkea niin hiusten kuin ihonkin hoitoon. Useat Logonan tuotteet ovat vegaanisia (mm tämä kyseinen tuote). Logona on cruelty-free.

Tämä päivävoide on ollut aivan hurjan ihana ja se on toiminut käytössäni erinomaisesti. Nyt kun se alkaa olla jo lopuillaan, niin melkein surettaa luopua tästä :D
Tuotteen koostumus on paksua (mutta kuitenkin tarpeeksi juoksevaa että ei ole mitään jankkia) ja väriltään kellertävää. Tuotetta iholle levitettäessä tuntuu kuin levittäisi sille hyväntuoksusta jugurttirahkaa, ja vaikka tämä kuulostaa epämiellyttävältä ei se sitä suinkaan ole :D

Päivävoiteen kosteuttavuus ei ehkä riitä ihan kaikista kuivimmalle ihotyypille, ja itsekin olen levittänyt tätä yleensä seerumin päälle jossa se toimii hyvin. Toimii kuitenkin itsekseenkin, mutta silloin voidetta tarvitaan hieman isompi määrä. Tuote jättää mielestäni ihon aika mattaiseksi ja napakoittaa ihoa, ainakin omani.
Sopii todella hyvin meikin alle, kertaakaan ei ole lähtenyt rullaantumaan.

Tuoksu oli aluksi aika jännittävä, se on hyvin imelä ja makea mutta ei kuitenkaan liian hyökkäävä, mutta granaattiomenan tuoksu on selkeästi tunnistettavissa. Ohjeistasin kuitenkin erityisesti tuoksuyliherkkyyteen taipuvaisia tuoksuttelemaan tuotteen ennen ostopäätöstä :)

Olen ihastunut! Kertakaikkisesti. On ollut joka pennin arvoinen, etenkin kun ostin tämän alennusmyynneistä. Hinta on esimerkiksi Natural Goods Companylla 26e.

-Laura-

2 kommenttia:

  1. Mulla on joitakin Logonan meikkejä, joilta en ihmeitä odottanut, mutta ne onkin todella hyviä. Kiva kuulla, että ihonhoitotuotteissakin on potentiaalia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Välillä tämmöset hieman tuntemattomammat merkit osaa yllättää ;)

      Poista