Luulin omistaneeni jo tarpeeksi huulipunia, mutta jostain syystä aina löytyy sävy jota ei mukamas omista kokoelmista löydy. Tällä kertaa mukaan tarttui matkaan Goshin matta Velvet Touch Lipstick sävyssä 010 Smoothie ja siihen sopiva samansävyinen huultenrajauskynä.
Aikaisemmin en ollut Goshin huulipunia kokeillut. Suosin ehdottomasti mattapunia, joten selkeää olikin ottaa kokeiluun mattapuna. Huulipuna lupaa antaa pitkäkestoisen ja mattaisen lopputuloksen samalla kosteuttaa ja rauhoittaa huulia.
Ostin punan ystävän häihin. Tiesin, että on riski lähteä pitkään kestäviin juhliin ja laittaa suhteellisen voimakkaankin väristä huulipunaa jonka pysyvyydestä tai laadusta ei ole täysin varma.
Aluksi on sanottava, että tämä todella on mattapunista ehdottomasti kosteuttavimmasta päästä. Jos olet pohtinut mattapunaa joka ei heitä huulia liian mattaiseksi ja rutikuivaksi ja samalla myös kosteuttaisi, niin tämä voisi olla vaihtoehto. Tuntuma huulilla oli ihan miellyttävä, ei lainkaan liian kuiva. Huulipuna levittyi helposti ja nätisti eikä jättänyt "paakkuja" vaikka alemmassa swatch kuvassa voisi sitä olla havaittavissa.
Mutta, jos pitää todella mattaisista punista, niin tämä ei ole vaihtoehto. Olen tottunut mattapunissa siihen että ne pysyvät huulilla kuin tauti. Luultavasti siksi kun tämä oli kosteuttavampi vaihtoehto, niin tämä lähti herkästi karkailemaan huulilta ja syödessä tämä kyllä lähti melkein kokonaan. Tätä sai olla oikeastaan jatkuvasti lisäilemässä.
Olen aikaisemmin liputtanut Nyxin mattahuulipunien puolesta ja voi olla, että hankin jatkossakin mattapunat Nyxiltä.
Väri muuttui huulillani paljon tummemmaksi kuin iholla. Ei se silti huonolta näyttänyt, mutta hieman yllätyin.
Tässä aika huono swatchi huulipunasta ja rajauskynästä, mutta josko tuostakin saisi jotain selvää. Olen sitä mieltä että swatchien kuvaaminen on taitolaji ja mä en sitä osaa. :D
Rajauskynä on pehmeä, ja sitä ei siis pysty terottamaan. Pidän enemmän terotettavista, kynän muotoisista rajauskynistä sillä mielestäni tuolla päällä tuli ehkä hieman suttuista jälkeä, tai sitten en vain osaa. Rajauskynänkin mainostetaan olevan kosteuttava ja vedenkestävä, mutta mielestäni tämäkin lähti turhan helposti karkailemaan huulten ympäristöstä.
Yhteenvetona voisin sanoa, että ehkä voisin kokeilla toistakin mattapunaa Goshilta, mutta vaaleampaa ja enemmän omien huulieni sävyyn sopivaa niin ei tarvitsisi pelätä punan katoavan huulilta ja sen näyttävän hölmöltä.
Huulipunalla on Sokoksella hintaa 14,50e ja rajauskynän hintaa en Sokokselta löytänyt, mutta vastaavien mutta eriväristen hinta vaihtelee välillä 4,90e-8,90e.
-Laura-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti